perjantai 19. maaliskuuta 2021

Eenokin kirja osa 1 luvut 1-36

 

Eenokin kirja

Suomeksi kääntänyt Tuomas Levänen

http://www.apokryfikirjat.com/

http://www.apokryfikirjat.com/eenok1.htm

 

Ensimmäisen luvun kuutta viimeistä riviä on lainattu Juudaan kirjeessä. Eenokin kirja on aina ollut tunnettu juutalaisten keskuudessa. Kolmannen Mooseksen kirjan luvun 16 "erämaahan Asaselille" on oikeastaan "erämaahan Azazelin luokse", liittyen tämän kirjan lukuun 10. Monet ajanlaskumme alkupuolen ihmiset eivät voineet hyväksyä kirjan kertomuksia enkeleistä, ja niinpä 100-luvulla elänyt rabbi Simeon ben Jochai julisti kirotuksi jokaisen, joka uskoi tämän kirjan sanoja. Niin kirjan kopiot hävitettiin, ja kauan luultiin, ettei kirjasta ole jäänyt kuin muutama katkelma. Vuonna 1773 huhut säilyneestä kopiosta veivät skotlantilaisen tutkimusmatkailija James Brucen Etiopian kaukaisimpiin osiin, ja sieltä kirja löytyi - heidän raamatustaan! Ensimmäisen englanninkielisen käännöksen sai valmiiksi 1821 Richard Laurence, Oxfordin yliopiston heprean kielen professori. Myöhemmin kirjasta löydettiin kymmenen käsikirjoituskatkelmaa Qumranin kääröjen joukosta.

On laskettu, että Uudessa testamentissa viitataan tähän kirjaan yli sata kertaa. Vaikka toiset kirosivatkin kirjaa, esim. Athenagoras ("Legatio", 170AD) pitää Eenokia todellisena profeettana, samoin tekstiä arvostavat Tatian (110-172), Irenaeus (115-185), Aleksandrian Klemens (150-220), Tertullianus (160-230) ja Origenes (186-255). Monet muinaiset kirjanoppineet ovat kertoneet Eenokin kirjan koostuvan seuraavista osista: "Muinainen kirja", "Ensimmäinen ja toinen vartijoiden kirja", "Ensimmäinen salaisuuksien kirja" (tai "Viisauden näky"), "Nooan näky ja historia" ja "Tähtitieteen kirja". Voi siis olla, että tämä teksti lyhennettiin jo kauan ennen Herramme syntymää tällaiseen muotoon. Tämä teksti on suomennettu R.H.Charles "The Apocrypha and Pseudepigrapha of the Old Testament"-kirjan englanninkielisestä tekstistä 12/2000 - 08/2002. Suomennoksessa on otettu huomioon kreikan- ja arameankieliset säilyneet katkelmat.

Osa I. Luvut 1-36

[Luku 1]

Eenokin siunauksen sanat, joilla hän siunasi valitut ja vanhurskaat, jotka tulevat elämään ahdistuksen päivänä, jolloin kaikki syntiset ja jumalattomat poistetaan. Ja hän otti kirjoituksensa ja sanoi "Eenok, vanhurskas mies, jonka silmät Jumala avasi, näki näyn Pyhästä taivaissa, jonka enkelit näyttivät minulle, ja heiltä minä kuulin kaiken, ja heiltä minä ymmärsin kaiken minkä näin, mutta ei tätä sukupolvea varten, vaan tulevia kaukaisia varten. Valittuihin liittyen sanoin, ja otin kirjoitukseni joka liittyy heihin:

Suuri Pyhä lähtee paikaltaan,
Ja ikuinen Jumala astuu maahan, Siinain vuorelle,
Ja ilmestyy hänen mahtavuutensa voimassa taivaiden taivaasta.
Ja kaikkia tullaan lyömään pelolla
Ja Vartijat järkkyvät,
Ja suuri pelko ja vapina valtaa heidät maan loppuihin saakka.
Ja korkeat vuoret tulevat tärisemään,
Ja korkeat kukkulat tasoitetaan,
Ja ne tulevat sulamaan kuin vaha liekin edessä.
Ja maa repeää kahtia,
Ja kaikki maan päällä katoaa,
Ja kaikki tullaan tuomitsemaan.
Mutta vanhurskaiden kanssa Hän tekee rauhan,
Ja suojelee valittuja,
Ja armo tulee olemaan heidän yllään.
Ja he kaikki tulevat kuulumaan Jumalalle,
Ja he menestyvät,
Ja he ovat kaikki siunattuja.
Ja Hän auttaa heitä kaikkia
Ja valo ilmestyy heille,
Ja Hän tekee rauhan heidän kanssaan.
Ja katso! Hän tulee kymmenien tuhansien pyhiensä kanssa
Jakamaan oikeutta kaikille,
Ja tuhoamaan kaiken jumalattoman:
Ja tuomitsemaan kaiken lihan
Kaikista heidän jumalattomuuksiensa teoista, joita he ovat jumalattomasti tehneet,
Ja kaikista asioista, joita jumalattomat syntiset ovat Häntä vastaan puhuneet.

[Luku 2]

Tarkkaile kaikkea, mitä on taivaalla, kuinka ne eivät muuta kiertoratojaan, ja valonlähteitä, jotka ovat taivaalla, kuinka ne kaikki nousevat ja laskevat vuodenaikojen mukaan järjestyksessä, äläkä yritä muuttaa niille osoitettua järjestystä. Katsokaa maata, ja antakaa huomionne asioille, jotka ovat sen yllä ensimmäisestä viimeiseen, kuinka järkkymättömiä ne ovat, kuinka mikään maanpäällisistä asioista ei muutu, vaan kaikki Jumalan työt näyttäytyvät teille. Katso kesää ja talvea, kuinka maa täyttyy vedellä, ja pilvet ja kaste ja sade ovat sen yllä.

[Luku 3]

Tarkkaile ja näe, kuinka kaikki puut näyttävät kuin ne olisivat kuivuneet ja pudottaneet lehtensä, paitsi 14 puuta, jotka eivät menetä lehvistöään, vaan säilyttävät vanhan lehvistön kahdesta kolmeen vuotta, kunnes uusi tulee.

[Luku 4]

Ja jälleen, katsokaa kesän päiviä, kuinka aurinko on maan yläpuolella. Ja te etsitte varjoa tai suojaa auringon kuumuuden tähden, ja myös maa polttaa kasvavalla lämmöllä, ja niin ettette voi kulkea maalla, tai kalliolla sen kuumuuden tähden.

[Luku 5]

Tarkkailkaa, kuinka puut peittävät itsensä vihreillä lehdillä ja kantavat hedelmää: Sen tähden antakaa huomionne ja tuntekaa kaikki Hänen työnsä, ja huomatkaa kuinka Hän, joka elää ikuisesti on tehnyt ne. Ja kaikki hänen työnsä jatkuvat vuodesta vuoteen ikuisesti, ja kaikki työt, jotka Hän on saattanut päätökseen, ne eivät muutu, vaan niin kuin Jumala on tehnyt, niin ne ovat. Ja katso kuinka meri ja joet samalla tavalla ovat valmistuneet, eivätkä muutu Hänen komennoistaan.

Mutta te - te ette ole olleet kestäviä, ettekä tehneet Herran käskyjä, vaan olette kääntyneet pois ja puhuneet ylpeitä ja kovia sanoja saastaisilla suillanne Hänen suuruuttaan vastaan. Oi, te kovasydämiset, te ette tule löytämään rauhaa. Siksi te kiroatte päivänne, ja elämänne vuodet katoavat, ja teidän tuhonne vuodet moninkertaistuvat ikuisessa kirouksessa, ettekä tule löytämään armoa. Niinä päivinä te laitatte nimenne ikuiseen kiroukseen kaikille vanhurskaille, ja teidän kauttanne kaikki kiroavat, ja te tulette syyttämään kaikkia syntisiä ja jumalattomia, ja teille jumalattomille tulee olemaan kirous.

Ja kaikki kirouksesta vapaat iloitsevat, ja tulee olemaan syntien anteeksisaaminen, ja kaikki armo ja rauha ja kärsivällisyys: Heille tulee olemaan pelastus, hyvä valo. Ja kaikki te synnintekijät, teille ei tule olemaan pelastusta, vaan teille on kirous, mutta valituille tulee olemaan valo ja ilo ja rauha, ja he tulevat perimään maan. Ja tulee lahja valittujen viisaudelle, ja he tulevat elämään eivätkä tee enää koskaan syntiä, jumalattomuutta tai ylpeyttä, viisaita tulee olemaan vähän. Ja he eivät tee enää rikkomuksia, eivätkä tee syntiä elinpäivinään, eivätkä he kuole vihan tai suuttumuksen tähden, vaan he tulevat täyttämään elinpäiviensä luvun. Ja heidän elämänsä kasvavat rauhassa, ja heidän ilonsa vuodet moninkertaistuvat, ikuisessa onnessa ja rauhassa, kaikki heidän elinpäivänsä.

[Luku 6]

Ja tapahtui, kun ihmisten lapset olivat moninkertaistuneet, että niinä päivinä heille syntyi kauniita ja viehättäviä tyttäriä. Ja enkelit, taivaan lapset, näkivät ja himoitsivat heitä, ja sanoivat toisilleen: "Tulkaa, valitkaamme vaimoja ihmisten lasten keskuudesta ja tehdään lapsia." Ja Semjaza, joka oli heidän johtajansa, sanoi heille: "Minä pelkään, ettette suostu tähän, ja minun täytyy yksin maksaa suuren synnin rangaistus." Ja he kaikki vastasivat hänelle ja sanoivat: "Vannokaamme vala, ja sitokaamme kaikki itsemme keskinäisillä kirouksilla, ettemme hylkää tätä suunnitelmaa, vaan teemme tämän asian."

Sitten he kaikki vannoivat yhdessä ja sitoivat itsensä keskinäisillä kirouksilla siihen. Ja heitä oli kaikkiaan 200, jotka laskeutuivat Jaredin päivinä Hermonin vuoren huipulle, ja he kutsuivat sitä Hermonin vuoreksi, koska he olivat vannoneet ja sitoneet itsensä keskinäisillä kirouksilla sen yllä. Ja nämä olivat heidän johtajiensa nimet: Samiazaz, heidän johtajansa, Araklba, Rameel, Kokablel, Tamlel, Ramlel, Danel, Ezeqeel, Baraqijal, Azazel, Armaros, Batarel, Ananel, Zaqlel, Samsapeel, Satarel, Turel, Jomjael, Sariel. Nämä ovat kymmenien päälliköt.

[Luku 7]

Ja kaikki muut heidän kanssaan ottivat itselleen vaimoja, ja jokainen valitsi itselleen yhden, ja he alkoivat kulkea heidän kanssaan ja saastuttaa itseään heidän kanssaan, ja he opettivat heille kauneutta ja lumouksia, ja juurien leikkaamista, ja tutustuttivat heidät kasveihin. Ja he tulivat raskaiksi, ja synnyttivät suuria jättiläisiä, joiden korkeus oli 3000 kyynärää: Jotka tuhosivat kaikki ihmisten tiedot. Ja kun ihmiset eivät enää voineet sietää heitä, jättiläiset kääntyivät heitä vastaan ja tuhosivat ihmiset. Ja he alkoivat tehdä syntiä lintuja, petoja, matelijoita ja kaloja vastaan, ja alkoivat tuhoamaan toistensa lihaa ja juomaan verta. Silloin maa alkoi syyttämään laittomia.

[Luku 8]

Ja Azazel opetti ihmisiä tekemään miekkoja ja veitsiä, ja kilpiä ja rintakilpiä, ja teki heille tunnetuiksi maan metallit ja niiden työstämisen taidon, ja rannerenkaat ja koristeet, antimonien käytön, silmien kaunistamisen, ja kaikki arvokkaat kivet, ja kaikki väriaineet. Ja nousi paljon jumalattomuutta, ja he tekivät haureutta, ja heidät johdettiin harhaan, ja he turmelivat kaikki tiensä. Semjaza opetti lumouksia ja juurileikkauksia, Armaros lumouksia, Baraqijal tähtitiedettä, Kokabel tähtikuvioita, Ezeqeel tietoa pilvistä, Araqiel maan merkkejä, Shamsiel auringon merkkejä, ja Sariel kuun kiertoa. Ja kun ihmiset menehtyivät, he huusivat, ja heidän huutonsa nousi ylös taivaaseen…

[Luku 9]

Ja sitten Mikael, Uriel, Rafael ja Gabriel katsoivat alas taivaasta ja näkivät paljon verenvuodatusta maan päällä, ja kaikki laittomuus lisääntyi maassa. Ja he sanoivat toisilleen: "Maa, joka on tehty ilman asukkaita huutaa heidän huutojaan ylös taivaan porteille." Ja nyt teille, taivaan pyhät, ihmisten sielut sanovat: "Tuokaa syymme Korkeimman eteen." Ja he sanoivat aikojen Herralle: "Herrojen Herra, Jumalien Jumala, Kuninkaiden Kuningas, ja aikojen Jumala, Kunniasi valtaistuin pysyköön kaikille aikojen sukupolville, ja nimesi pyhä ja kunnioitettu ja siunattu kaikille ajoille! Sinä olet tehnyt kaiken, ja Sinulla on valta yli kaiken: ja kaikki asiat ovat paljastettuja ja avoimia edessäsi, näet kaiken eikä mikään voi piiloutua Sinulta.

Sinä näet mitä Azazel on tehnyt, kuka on opettanut kaiken, mikä ei ole oikeaa, maan päällä, ja on paljastanut ikuiset salaisuudet, jotka olivat taivaassa, joita ihmiset kovasti halusivat oppia: ja Semjaza, jolle olet antanut määräysvallan. Ja he ovat menneet maan päälle ihmisten tyttärille, ja ovat maanneet naisten kanssa, ja ovat saastuttaneet itsensä, ja paljastaneet heille kaikenlaiset synnit. Ja naiset ovat synnyttäneet jättiläisiä, ja siksi koko maa on täytetty verellä ja sillä, mikä ei ole oikeaa. Ja nyt, katso, niiden sielut, jotka ovat kuolleet, huutavat ja asettuvat taivaan porteille, ja heidän valituksensa ovat nousseet: eivätkä voi tauota laittomien tekojen tähden, joita maassa tehdään. Ja Sinä tiedät kaiken, ennen kuin ne tapahtuvat, ja Sinä näet nämä asiat ja sinä laitat heidät kärsimään ja sanot, mitä meidän tulee tehdä näille asioille."

[Luku 10]

Sitten sanoi Korkein, Pyhä ja Suuri puhui, ja lähetti Urielin Lamekin pojan luokse, ja sanoi hänelle: "Mene Nooan luokse ja sano hänelle minun nimessäni Piiloudu! ja paljasta hänelle, että loppu lähestyy: että koko maa tuhotaan, ja vedenpaisumus on tulossa yli kaiken maan, ja tuhoaa kaiken mitä siinä on. Ja nyt opasta häntä pakenemaan ja hänen siemenensä säilyy kaikkia maailman sukupolvia varten." 

Ja Herra sanoi Rafaelille: "Sido Azazelin kädet ja jalat, ja heitä hänet pimeyteen: ja tee aukko erämaahan paikkaan nimeltä Dudael, ja heitä hänet sinne. Ja laita hänen päälleen karkeita ja teräviä kiviä, ja peitä hänet pimeydellä, ja jätä hänet sinne ikuisiksi ajoiksi, ja peitä hänen kasvonsa, ettei hän voi nähdä valoa. Ja suuren tuomion päivänä hänen tullaan heittämään tuleen. Ja paranna maa, jonka enkelit ovat turmelleet, ja julista maan parantamista, että he voivat parantaa vitsauksen, ja etteivät kaikki ihmisten lapset menehdy kaikkien niiden salaisten asioiden tähden, jotka Vartijat ovat paljastaneet ja opettaneet heidän pojilleen. Ja koko maa on turmeltunut niiden tekojen kautta, jotka on opettanut Azazel: hänen syykseen lukekaa kaikki synti."

Ja Gabrielille Herra sanoi: "Toimi kaikkia epäpyhiä ja haureuden lapsia vastaan: ja tuhoa Vartijoiden lapset ihmisten joukosta, lähetä heidät toisiaan vastaan niin että he tuhoavat toisensa taistelussa: sillä päivien pituutta he eivät saa. Ja heidän isänsä toivovat elävänsä ikuisesti, mutta jokainen heistä elää 500 vuotta."

Ja Herra sanoi Mikaelille: "Mene, sido Semjaza ja hänen toverinsa, jotka ovat yhtyneet naisiin ja saastuttaneet itsensä kaikella epäpuhtaudella. Ja kun heidän poikansa ovat tappaneet toisensa, ja he ovat nähneet rakkaidensa tuhon, sido heidät lujasti 70 sukupolveksi maan laaksoihin, heidän tuomionsa päivään saakka, kunnes ikuinen ja lopullinen tuomio on julistettu. Niinä päivinä heidät johdatetaan tulen syvyyksiin: ja kidutukseen ja vankeuteen, josta he eivät vapaudu koskaan. Ja jokainen, joka tuomitaan ja tuhotaan tästä lähtien, hänet tullaan sitomaan heidän mukaansa sukupolvien loppuun saakka.

Ja tuhoa kaikki saastaiset henget ja Vartijoiden lasten henget, koska he ovat vääristäneet ihmisen. Tuhoa kaikki väärä maan pinnalta ja anna kaiken pahan työn kohdata loppunsa: ja anna oikeuden ja totuuden kasvin ilmestyä: ja se saa antaa siunauksen; oikeuden ja totuuden työt istutetaan totuudessa ja ilossa ikuisiksi ajoiksi.

Ja silloin kaikki vanhurskaat pääsevät pakoon, ja elävät kunnes he saavat tuhansia lapsia, ja kaikki heidän nuoruutensa ja vanhuutensa päivät he täyttävät rauhassa. Ja koko maa tulee täyteen oikeaa, ja kaikkialle istutetaan puita ja kaikki on täynnä siunausta. Ja kaikkia haluttuja puita istutetaan, ja viinitarhoja: ja viini, jota he istuttavat, tuottaa viiniä runsaasti, ja kaikki siemen mitä kylvetään, tuottaa tuhat, ja joka annos oliiveja tuottaa kymmenkertaisesti painonsa verran öljyä.

Ja puhdista maa kaikesta sorrosta, ja kaikesta mikä ei ole oikein, ja kaikesta synnistä, ja kaikesta jumalattomuudesta: ja kaikki epäpuhtaus mitä maan päällä on, tuhoa maasta. Ja kaikki ihmisten lapset tulevat oikeiksi, ja kaikki kansat palvovat ja ylistävät Minua. Ja maa tulee puhtaaksi kaikesta saastaisuudesta, ja kaikesta synnistä, ja kaikista rangaistuksista, ja kaikesta kidutuksesta, enkä Minä enää koskaan tee sitä uudestaan, sukupolvesta sukupolveen ja ikuisesti.

[Luku 11]

Ja niinä päivinä Minä avaan siunauksen varastohuoneet, jotka ovat taivaassa, niin että lähetän ne alas maan päälle työn ja ihmislasten ylle. Ja totuus ja rauha yhdistyvät läpi maailman kaikkien päivien ja läpi kaikkien ihmisten sukupolvien.

[Luku 12]

Näiden tapahtumien edestä Eenok piilotettiin, eikä kukaan ihmisten lapsista tiennyt, minne hänet oli piilotettu, ja missä hän oli, ja mitä hänestä oli tullut. Ja hän toimi Vartijoiden kanssa, ja kulutti päivänsä pyhien kanssa. Ja minä Eenok olin Herran majesteetin siunaus, ja katso, Vartijat kutsuivat minua nimellä Eenok Kirjailija - ja sanoivat minulle: "Eenok, sinä oikeuden kirjoittaja, mene, julista taivaan Vartijoille, jotka ovat lähteneet korkeasta taivaasta, pyhästä ikuisesta paikasta, ja ovat saastuttaneet itsensä naisten kanssa, ja ovat tehneet kuten maan lapset tekevät, ja ovat ottaneet itselleen vaimoja: "Te olette aiheuttaneet suuren tuhon maan päällä. Ja teillä ei tule olemaan rauhaa eikä syntien anteeksiantoa: ja niin paljon kuin he iloitsevat lapsistaan, niin paljon rakkaidensa murhia heidän tulee nähdä, ja heidän lastensa tuhon yli he tulevat valittamaan ja rukoilemaan ikuisuuksiin saakka, mutta armoa ja rauhaa ei tule.""

[Luku 13]

Ja Eenok meni ja sanoi: "Azazel, sinulla ei tule olemaan rauhaa: ankara tuomio on julistettu sinua vastaan, sinut sidotaan: Eikä sinulla tule olemaan mitään oikeuksia sen laittomuuden tähden, mitä olet opettanut, ja kaikkien jumalattomuuden töiden tähden ja synnin, jotka olet näyttänyt ihmisille."

Sitten minä menin ja puhuin heille kaikille yhdessä, ja he olivat kaikki peloissaan, ja kauhu ja vapina valtasivat heidät. Ja he rukoilivat minua viemään anomuksen heidän puolestaan, että he saisivat anteeksi, ja lukisin heidän anomuksensa taivaan Herran edessä. Sillä siitä lähtien he eivät voineet puhua (Hänelle) eivätkä nostaa silmiään taivaaseen niiden syntien häpeän tähden, josta heidät oli tuomittu.

Sitten minä kirjoitin heidän anomuksensa, ja rukouksen heidän henkiensä puolesta ja heidän tekonsa yksitellen ja heidän pyyntönsä mukaisesti, että he saisivat anteeksi. Ja minä lähdin pois ja istuin Daanin vesille Daanin maahan, lounaaseen Hermonista: minä luin heidän anomustaan, kunnes nukahdin.

Ja katso, uni tuli, ja näyt laskeutuivat ylleni, ja minä näin näkyjä rangaistuksesta, ja ääni käski minua kertomaan sen taivaan pojille ja nuhtelemaan heitä. Ja kun minä heräsin, tulin heidän luokseen, ja he istuivat kaikki yhteen kokoontuneina, itkien paikassa nimeltä Abelsjail, mikä on Libanonin ja Seneserin {Sinear?} välissä, heidän kasvonsa peitettyinä. Ja minä kerroin heille kaikki näyt, mitkä olin nähnyt unessa, ja aloin puhua heille oikeuden sanoja, ja nuhtelemaan taivaallisia Vartijoita.

[Luku 14]

Kirja oikeuden sanoista, ja ikuisten Vartijoiden nuhtelusta niin kuin Suuri Pyhä käski siinä näyssä. Minä näin unessani sen, mitä nyt sanon lihan kielellä ja suuni henkäyksellä: mitä Suuri on antanut ihmisille keskusteltavaksi ja sydämellä ymmärrettäväksi. Kuten Hän on luonut ja antanut ihmisille vallan ymmärtää viisauden sanoja, niin Hän on luonut myös minut ja antanut minulle vallan nuhdella Vartijoita, taivaan lapsia.

Minä kirjoitin teidän anomuksenne, ja näyssä minulle ilmoitettiin, että anomustanne ei hyväksytä läpi kaikkien ikuisuuden päivien, ja tämä tuomio on lopultakin tullut teille. Ja tästä eteenpäin ette nouse taivaaseen koko ikuisuuden aikana, ja maan siteissä tuomion julistus on edennyt sitomaan teidät maailman kaikiksi päiviksi. Ja te tulette näkemään rakkaiden poikienne tuhon eikä se miellytä teitä, sillä he tulevat kuolemaan miekalla teidän edessänne. Ja teidän anomustanne heidän puolestaan ei hyväksytä, eikä teidän omaanne: vaikka kuinka itkette ja rukoilette ja puhutte kaikki sanat, jotka olen kirjoittanut.

Ja minulle näytettiin näky: Katso, näyssä pilvet kutsuivat minua, ja sumu huusi minua, ja tähtien kierto ja salamat nopeutuivat ja pakenivat minua, ja tuulet näyssä laittoivat minut lentämään ja nostivat minut ylöspäin, ja kantoivat minut taivaaseen. Ja minä menin, kunnes melkein törmäsin muuriin, joka on tehty kristalleista ja sitä ympäröivät tuliset kielet: ja se alkoi pelottaa minua. Ja minä menin tulisten kielten luokse ja saavuin talolle, joka oli tehty kristalleista: ja talon seinät olivat kuin kristallinen mosaiikkilattia, ja sen perustukset oli tehty kristallista. Sen katto oli kuin tähtien ja salamoiden polku, ja niiden välissä oli liekehtiviä kerubeja, ja heidän taivaansa oli (kirkasta kuin) vesi. Liekehtivä tuli ympäröi muureja ja sen portit olivat tulessa.

Ja minä astuin sisälle taloon, ja se oli kuuma kuin tuli ja kylmä kuin jää: siellä ei ollut elämän iloja: pelko peitti minut ja vapisin. Ja kun tärisin ja vapisin, lankesin kasvoilleni. Ja minä näin näyn, ja katso, oli toinen talo, suurempi kuin aikaisempi, ja valtava portti oli edessäni avoinna, ja se oli tehty tulen liekeistä. Ja se oli niin upea ja suurenmoinen ja loistava etten voi sitä kuvailla. Ja sen lattia oli tulesta, ja sen yläpuolella oli salamoita ja tähtien polku, ja myös sen katto oli liekehtivää tulta. Ja minä katsoin ja näin siellä mahtavan valtaistuimen: se oli kuin kristallia ja sen pyörät kuin auringon loiste, ja siellä oli näkyjä kerubeista. Ja valtaistuimen alta kohosi liekkejä niin etten voinut katsoa sinne. Ja Suuri Kunnia istui siellä, ja hänen vaatetuksensa loisti aurinkoa kirkkaammin ja oli valkoisempaa kuin mikään lumi.

Yksikään enkeleistä ei voinut mennä ja katsoa Hänen kasvojaan loiston ja kunnian tähden eikä mikään liha voi Häntä katsoa. Liekehtivä tuli ympäröi Häntä, ja suuri tuli oli Hänen edessään, eikä kukaan ympärillä voinut lähestyä Häntä: kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi Hänen edessään, eikä Hän tarvinnut neuvonantajaa. Ja kaikista pyhimmät, jotka olivat Hänen lähellään, eivät jättäneet Häntä yöksi eivätkä poistuneet.

Ja siihen saakka makasin kasvoillani maassa, vapisten: ja Herra kutsui minua omalla suullaan, ja sanoi minulle: ’Tule tänne, Eenok, ja kuule sanani.’ Ja yksi pyhistä tuli ja herätti minut, ja Hän nosti minut ovelle: ja minä kumarruin maahan kasvoilleni.

[Luku 15]

Ja Hän vastasi ja sanoi minulle, ja minä kuulin Hänen äänensä: "Älä pelkää, Eenok, sinä oikea mies ja oikeuden kirjoittaja: tule tänne ja kuule ääneni. Ja mene, sano taivaan Vartijoille, jotka ovat lähettäneet sinut puhumaan heidän puolestaan: "Teidän pitäisi puhua ihmisten puolesta eikä ihmisten teidän puolesta: Miksi olette jättäneet korkean, pyhän ja ikuisen taivaan, ja maanneet naisten kanssa, ja saastuttaneet itsenne ihmisten tyttärien kanssa ja ottaneet itsellenne vaimoja, ja tehneet kuin maan lapset, ja saaneet jättiläisiä pojiksi? Ja vaikka olitte pyhiä, henkisiä, elitte ikuista elämää, olette saastuttaneet itsenne naisten veren kanssa, ja olette saaneet (lapsia) lihaa ja verta, ja kuin ihmisten lapset, olette himoinneet lihaa ja verta kuten tekevät myös ne, jotka kuolevat ja menehtyvät.

Siksi olen antanut heille vaimoja, että he tekisivät heidät raskaiksi ja saisivat lapsia, eikä heiltä mitään puuttuisi maassa. Mutta te olitte aiemmin henkisiä, elitte ikuista elämää, ja olitte kuolemattomia kaikille maan sukupolville. Ja siksi en ole osoittanut teille vaimoja; sillä kuin taivaan henkiset, taivaassa on heidän paikkansa.

Ja nyt, jättiläiset, jotka ovat syntyneet hengistä ja lihasta, niitä tullaan kutsumaan pahoiksi hengiksi maan päällä, ja maa tulee olemaan heidän paikkansa. Pahat henget poistetaan ruumistaan; koska he ovat syntyneet ihmisistä ja pyhät Vartijat on niiden alku ja perimmäinen alkuperä; heistä tulee pahoja henkiä maan päälle, ja pahoiksi hengiksi heitä tulee kutsua. Ja jättiläisten henget tekevät murheelliseksi, sortavat, tuhoavat, hyökkäävät, taistelevat ja tekevät tuhon töitä maan päällä: he eivät syö, eikä heille tule nälkä tai jano, ja aiheuttavat loukkauksia. Ja nämä henget nousevat ihmisten lapsia vastaan ja naisia vastaan, koska niistä he ovat tulleet.

[Luku 16]

Teurastuksen päivistä ja jättiläisten tuhosta ja kuolemasta, sieluista, joiden lihan henget, jotka ovat poistuneet, tulevat tuhoutumaan ilman tuomiota - kuitenkaan ne eivät tuhoudu ennen kuin lopun päivänä, suuren tuomion päivänä, jolloin kaikki loppuu, Vartijat ja jumalattomat tuhotaan täydellisesti.

Ja nyt Vartijoille, jotka ovat lähettäneet sinut puhumaan heidän puolestaan, jotka olivat ennen taivaassa: "Te olette olleet taivaassa, mutta kaikkia salaisuuksia ei ole vielä paljastettu teille, ja te tiesitte arvottomat, ja nämä sydämienne kovuudessa teitte naisille tunnetuksi, ja näiden salaisuuksien kautta naiset ja miehet tekevät paljon pahaa maan päällä." Sano heille siksi: "Teillä ei tule olemaan rauhaa."

[Luku 17]

Ja he ottivat ja toivat minut paikkaan, jossa ne, jotka siellä olivat, olivat kuin liekehtivä tuli, ja kun he toivoivat, he ilmestyivät ihmisinä. Ja he toivat minut pimeyden paikkaan, ja vuorelle, jonka huippu ylsi taivaaseen. Ja minä näin valonlähteiden paikat ja tähtien ja ukkosen aarteet ja syvimmät syvyydet, jossa oli tulinen jousi ja nuoli ja nuolikotelo, ja tulinen miekka ja kaikki salamat.

Ja he veivät minut eläville vesille, ja lännen tulelle, joka saavuttaa jokaisen auringonlaskun. Ja tulin tuliselle joelle, jossa tuli virtaa kuin vesi ja laskee suureen mereen kohti länttä. Minä näin suuret joet ja tulin suurelle joelle ja suureen pimeyteen, ja menin paikkaan, missä mikään liha ei kävele. Näin talven pimeyden vuoret ja paikan, johon kaikki syvyyden vedet virtaavat. Minä näin maan kaikkien jokien suut ja syvyyden suun.

[Luku 18]

Minä näin kaikkien tuulien aarteet: Minä näin kuinka Hän oli valmistanut niiden kanssa koko luomakunnan ja maan lujat perustukset. Ja näin maan kulmakiven: Minä näin neljä tuulta, jotka kantoivat taivaanvahvuutta. Ja minä näin, kuinka tuulet syöksyivät ulos taivaan kammioista, ja ottavat paikkansa taivaan ja maan välissä: nämä ovat taivaan tukipylväät. Näin taivaan tuulet, jotka kääntyvät ja tuovat auringon ja tähdet kiertoradoilleen.

Minä näin maan tuulien kantavan pilviä: Minä näin enkelten polut. Maan lopussa näin yläpuolellani taivaan vahvuuden. Ja jatkoin eteenpäin, ja näin paikan, joka palaa päivällä ja yöllä, siellä on seitsemän vuorta upeista kivistä, kolme kohti itää ja kolme kohti etelää. Ja itään kohti olevista yksi oli värillistä kiveä, yksi helmeä ja yksi {ehkä jade?}, ja etelään suuntautuneet olivat punaista kiveä. Mutta keskimmäinen ylsi taivaaseen kuin Jumalan valtaistuin, alabasterista, ja valtaistuimen huippu oli safiirista. Ja minä näin palavan tulen. Ja näiden vuorten toisella puolella on suuren maan lopun maakunta: siellä viimeisteltiin taivaat.

Ja minä näin syvän syvyyden, taivaallisen tulen pylväillä, ja niiden keskuudessa minä näin sortuvan tulisten pylväiden, jotka olivat kohti korkeutta ja kohti syvyyttä. Ja sen syvyyden toisella puolella näin paikan, jolla ei ollut taivaan vahvuutta yläpuolella, eikä lujasti perustettua maata alla: sen yllä ei ollut vettä eikä lintuja, vaan se oli autio ja kauhistuttava paikka. Minä näin siellä seitsemän tähteä, kuin suuret palavat vuoret, ja minulle, kun kysyin niistä, enkeli sanoi: Tämä paikka on taivaan ja maan loppu. Ja tähdet, jotka vierivät tulen yli ovat ne, jotka ovat rikkoneet Herran käskyä nousunsa alussa, koska eivät tulleet paikoilleen osoitettuun aikaan. Ja Hän oli vihainen niille, ja sitoi ne, kunnes heidän syyllisyytensä tuomitaan, kymmeneksi tuhanneksi vuodeksi.’

[Luku 19]

Ja Uriel sanoi minulle: ’Tässä tulevat seisomaan enkelit, jotka ovat yhdistäneet itsensä naisten kanssa, ja heidän henkensä, jotka ottavat omikseen monia erilaisia muotoja, saastuttavat ihmiskuntaa ja johtavat heidät harhaan uhraamaan demoneille kuin jumalille, suuren tuomion päivään saakka, jossa heidät tuomitaan, kunnes heistä on tehty loppu. Ja naiset, jotka enkelit johtivat harhaan, tulevat seireeneiksi.’ Ja minä, Eenok, yksin näin näyn, kaikkien loput, eikä kukaan tule näkemään kuten minä olen nähnyt.

[Luku 20]

Ja nämä ovat niiden pyhien enkelten nimet, jotka vartioivat: Uriel, yksi pyhistä enkeleistä, joka on yli maailman ja yli Tartaruksen. Rafael, yksi pyhistä enkeleistä, joka on yli ihmisten henkien. Raguel, yksi pyhistä enkeleistä, joka kostaa valon maailmassa. Mikael, yksi pyhistä enkeleistä, todistaa, hänet on asetettu ihmisen parhaan osan ylle ja kaaoksen ylle. Saraqael, yksi pyhistä enkeleistä, joka on asetettu niiden henkien ylle, jotka tekevät syntiä hengessä. Gabriel, yksi pyhistä enkeleistä, joka on paratiisin yllä ja käärmeiden ja kerubien yllä. Remiel, yksi pyhistä enkeleistä, jonka Jumala asetti niiden ylle, jotka nousevat.

[Luku 21]

Ja minä jatkoin paikkaan, jossa oli kaaos. Ja minä näin siellä jotain kauheaa: Minä en nähnyt taivasta yllä enkä lujasti perustettua maata, vaan kauhean paikan. Ja siellä minä näin seitsemän taivaan tähteä sidottuna yhteen, kuin suuret vuoret ja tuli. Sitten minä sanoin: "Minkä synnin tähden ne ovat sidotut, ja miksi ne on heitetty tänne?" Sitten sanoi Uriel, yksi pyhistä enkeleistä, jotka olivat kanssani, ja joiden päällikkö hän oli, ja sanoi: "Eenok, miksi kysyt, ja miksi janoat totuutta? Nämä ovat taivaan tähtiä, jotka ovat rikkoneet Herran käskyä, ja ovat sidottu tänne kymmeneksi tuhanneksi vuodeksi, ajaksi, jonka on määritellyt heidän syntinsä."

Ja sieltä lähdin toiseen paikkaan, mikä oli vielä kauheampi kuin edellinen, ja näin kamalan asian: siellä paloi ja liekehti suuri tuli, ja paikka oli halki syvyyteen saakka, täynnä suuria laskeutuvia tulipylväitä. Sitten sanoin: "Kuinka pelottava paikka on ja kuinka kauhealta se näyttää!" Sitten Uriel vastasi, yksi pyhistä enkeleistä, jotka olivat kanssani, ja sanoi minulle: "Eenok, miksi sinulla on tuollainen pelko ja kauhu?" Ja minä vastasin: "Tämän kauhean paikan tähden, ja tuskan näkemisen tähden." Ja hän sanoi minulle: "Tämä paikka on enkelien vankila, ja täällä he tulevat olemaan vangittuina ikuisesti."

[Luku 22]

Sieltä minä menin toiseen paikkaan, vuorelle, joka oli kovaa kiveä. Ja siinä oli neljä onttoa kohtaa, syviä ja leveitä ja hyvin sileitä. Kuinka sileitä ja syviä ja pimeitä nämä ontot paikat ovat? Rafael vastasi, yksi pyhistä enkeleistä, jotka olivat kanssani, ja sanoi minulle: "Nämä ontot paikat on luotu nimenomaan tätä varten, että kuolleiden sielujen henget kokoontuvat tänne, myös kaikki ihmisten lasten sielut kokoontuvat tänne. Ja nämä paikat on tehty vastaanottamaan ne heidän tuomitsemisensa päivään saakka."

Minä näin kuolleen miehen hengen anovan, ja hänen äänensä meni taivaaseen ja anoi. Ja minä kysyin Rafaelilta, enkeliltä, joka oli kanssani, ja sanoin hänelle: "Tämä henki, joka anoo, kenen se on, jonka ääni menee anomaan taivaaseen?" Ja hän vastasi minulle sanoen: "Tämä on henki, joka lähti Aabelista, jonka hänen veljensä Kain tappoi, ja hän anoo häntä vastaan, kunnes hänen siemenensä on tuhottu maan pinnalta, ja hänen siemenensä on tuhottu ihmisten siementen keskuudesta."

Sitten minä kysyin liittyen siihen, ja liittyen kaikkiin onttoihin paikkoihin: "Miksi yksi on erotettu muista?" Ja hän vastasi ja sanoi minulle: "Nämä kolme on tehty, että kuolleiden henget voitaisiin erotella. Ja sellainen jako on tehty vanhurskaille hengille, siellä on kirkkaan veden lähde. Ja sellainen on tehty synnintekijöille, kun he kuolevat ja heidät haudataan maahan eikä heidän tuomiotaan ole laitettu täytäntöön heidän elinaikanaan.

Täällä heidän henkensä asetetaan erilleen tässä suuressa tuskassa, kunnes tulee tuomion päivä ja rangaistus ja kidutus niille, jotka kiroavat, ikuisiksi ajoiksi ja kosto heidän hengilleen. Täällä Hän pitää heitä sidottuna ikuisesti. Ja sellainen jako on tehty hengille, jotka anovat, jotka tekevät paljastuksia tuhostaan, kun heidät oli tapettu synnintekijöiden päivinä. Sellainen on tehty ihmisten hengille, jotka eivät olleet vanhurskaita vaan synnintekijöitä, jotka olivat täydellisiä rikkomuksessa, ja heidän tovereilleen: mutta heidän henkiään ei tapeta tuomion päivänä eikä nosteta täältä. Sitten minä siunasin kunnian Herraa ja sanoin: "Siunattu olkoon Herrani, oikeuden Herra, joka hallitsee iankaikkisesti."

[Luku 23]

Sieltä minä menin toiseen paikkaan, länteen maailman loppuihin. Ja minä näin palavan tulen, joka juoksi lepäämättä, eikä tauonnut reitiltään päivällä tai yöllä vaan juoksi säännöllisesti. Ja minä kysyin sanoen: "Mikä tämä on, joka ei lepää?" Sitten Raguel, yksi pyhistä enkeleistä, jotka olivat kanssani, vastasi ja sanoi minulle: "Tämä tulen kierto, jonka olet nähnyt, on lännen tuli, joka vainoaa kaikkia taivaan valonlähteitä."

[Luku 24]

Ja sieltä menin toiseen maan paikkaan, ja hän näytti minulle tulisen vuoren, joka paloi päivällä ja yöllä. Ja minä menin sen toiselle puolelle ja näin seitsemän upeaa vuorta, kaikki erilaisia toistensa kanssa, ja (niiden) kivet olivat upeita ja kauniita, upea kokonaisuus, kunniaa ja kauneutta ulkopuolella: kolme kohti itää, yksi toisensa päälle perustettuja, ja kolme kohti etelää, yksi toisensa päällä, ja syviä karkeita rotkoja, joista yksikään ei liittynyt toiseen.

Ja seitsemäs vuori oli näiden keskellä, ja se oli muita korkeampi, muistuttaen valtaistuinta: ja tuoksuvat puut ympäröivät valtaistuinta. Ja niiden keskuudessa oli puu, jota en ollut milloinkaan aiemmin haistanut, eikä sen kaltaista ollut toista niiden keskuudessa: sillä oli tuoksu yli kaikkien tuoksujen, eivätkä sen lehdet ja kukinnot ja puu kuihdu milloinkaan: ja sen hedelmä on kaunis, ja sen hedelmä muistuttaa palmun taateleita. Sitten minä sanoin: "Kuinka kaunis on tämä puu, ja tuoksu, ja sen lehdet, ja sen kukinnot näyttävät loisteliailta." Sitten vastasi Mikael, yksi pyhistä ja kunnioitettavista enkeleistä, jotka olivat minun kanssani, ja oli heidän johtajansa.

[Luku 25]

Ja hän sanoi minulle: "Eenok, miksi kysyt minulta puun tuoksusta, ja miksi toivot oppivasi totuuden?" Sitten minä vastasin hänelle sanoen: "Minä haluan tietää kaikesta, mutta erityisesti tästä puusta." Ja hän vastasi sanoen: "Tämä korkea vuori, jonka olet nähnyt, jonka huippu on kuin Jumalan valtaistuin, on Hänen valtaistuimensa, jossa Suuri Pyhä, Kunnian Herra, Ikuinen Kuningas, tulee istumaan, kun Hän laskeutuu maahan hyvyytensä kanssa. Ja tätä tuoksuvaa puuta ei ole kenenkään kuolevaisen lupa koskettaa suureen tuomioon saakka, kun Hän kostaa kaikille ja tuo kaiken päätökseen ikuisiksi ajoiksi. Silloin sitä tullaan antamaan vanhurskaille ja pyhille. Sen hedelmä tulee olemaan valittujen ruokaa: se tullaan istuttamaan pyhään paikkaan, Herran, Ikuisen kuninkaan temppeliin.

Sitten he iloitsevat ja riemuitsevat,
Ja pyhään paikkaan he astuvat;
Ja sen tuoksu tulee olemaan heidän luissaan,
Ja he elävät pitkän elämän maan päällä,
Sellaisen kuin isänne elivät:
Eikä heidän päivinään ole murhetta tai vitsausta
Eikä kidutus tai onnettomuus kosketa heitä."

Sitten minä siunasin Kunnian Jumalaa, Ikuista Kuningasta, joka on valmistanut sellaisia asioita vanhurskaille, ja on luonut ne ja luvannut antaa heille.

[Luku 26]

Ja minä menin sieltä maan keskelle, ja minä näin siunatun paikan, jossa oli puita kukkivilla oksilla. Ja siellä minä näin pyhän vuoren, ja vuoren alta itään oli puro ja se virtasi kohti etelää. Ja minä näin kohti itää toisen vuoren, korkeampi kuin tämä, ja näiden välissä oli syvä ja kapea rotko: myös siinä virtasi puro vuoren alle. Ja sieltä länteen oli toinen vuori, matalampi kuin edellinen ja pieni korkeudeltaan, ja syvä ja kuiva rotko niiden välissä: ja toinen syvä ja kuiva rotko oli niiden kolmen vuoren rajoilla. Ja kaikki rotkot olivat syviä ja kapeita, kovaa kalliota, eikä niihin oltu istutettu puita. Ja minä ihmettelin kallioilla, ja minä ihmettelin rotkoa, minä ihmettelin paljon.

[Luku 27]

Sitten minä sanoin: "Mitä tarkoitusta varten on tämä siunattu maa, joka on kokonaan täytetty puilla, ja tämä kirottu laakso välissä?" Sitten Uriel, yksi pyhistä enkeleistä, jotka olivat kanssani, vastasi ja sanoi: "Tämä kirottu laakso on niille, jotka on kirottu ikuisiksi ajoiksi. Tänne tullaan kokoamaan yhteen kaikki kirotut, joiden huulet puhuvat Herraa vastaan merkityksettömiä sanoja ja Hänen kunniastaan puhuvat kovia asioita. Tänne heidät kootaan yhteen, ja täällä tulee olemaan heidän tuomitsemisen paikkansa.

Viimeisinä päivinä heidän yllään tulee olemaan näkyjä oikeudenmukaisesta tuomiosta vanhurskaiden ollessa paikalla ikuisesti: täällä tulevat armolliset siunaamaan kunnian Herraa, Ikuista Kuningasta. Niinä päivinä, kun aikaisemmat tuomitaan, he tulevat siunaamaan Häntä siitä armosta, jonka Hän on heille valmistanut." Sitten minä siunasin Kunnian Herraa ja ylistin Häntä kunnioittaen.

[Luku 28]

Ja sieltä minä menin kohti itää, keskelle erämaan vuorijonoa, ja näin että se oli autio ja yksinäinen, täynnä puita ja kasveja. Ja vesi suihkusi esiin yläpuolelta. Kiirehtien kuin vesiputous se virtasi kohti luodetta aiheuttaen pilviä ja kastetta laskeutumaan joka puolelle.

[Luku 29]

Ja sieltä menin toiseen paikkaan erämaassa, ja saavuin tämän vuorijonon itäosaan. Ja siellä minä näin tuoksuvia puita, joista tuoksui suitsutus ja mirha, ja puut olivat kuin mantelipuu.

[Luku 30]

Ja näiden toisella puolella, minä menin kauas itään, ja näin toisen paikan, laakson täynnä vettä. Ja siellä oli puu, joka tuoksui mastiksille {kiviliima}. Ja laaksojen reunoilla näin tuoksuvia kanelipuita. Ja näiden toiselta puolelta jatkoin itään.

[Luku 31]

Ja näin toisia vuoria, ja niiden keskellä oli metsiköitä, ja sieltä niistä virtasi nektaria, joka on nimeltään sarara ja galbaanihartsi. Ja näiden vuorien toisella puolella minä näin toisen vuoren itään maan loppuihin, jossa oli aloe-puita ja kaikki puut olivat täynnä {en tiedä}, kuin kanelipuut. Ja kun sitä poltettiin, se tuoksui suloisemmalta kuin mikään tuoksuva aine.

[Luku 32]

Ja näiden tuoksujen jälkeen, kun minä katsoin pohjoiseen yli vuorten, minä näin seitsemän vuorta täynnä nardusta ja tuoksuvia puita ja mantelia ja pippuria. Ja sieltä minä menin yli näiden kaikkien vuorten huippujen, kauas kohti maan itää, ja ylitin Eritrean meren ja menin kauas siitä, ja ylitin enkeli Zotielin. Ja minä tulin Vanhurskauden Puutarhaan, ja siellä oli puita enemmän kuin pystyin laskemaan, ne olivat hyvin suuria, kauniita, loisteliaita ja upeita, ja tiedon puu, jonka pyhää hedelmää he syövät ja tuntevat suuren viisauden.

Se puu on korkeudeltaan kuin jalokuusi, ja sen lehdet ovat kuin johanneksenleipäpuun lehdet. Ja sen hedelmä on kuin viinipuun tertut, todella kaunis ja puun tuoksu tunkeutuu kauas. Sitten minä sanoin: "Kuinka kaunis puu, ja kuinka viehättävältä se näyttää!" Sitten Rafael, pyhä enkeli, joka oli kanssani, vastasi minulle ja sanoi: "Tämä on viisauden puu, josta sinun vanha isäsi ja iäkäs äitisi, jotka olivat ennen sinua, ovat syöneet, ja he oppivat viisauden ja heidän silmänsä avautuivat, ja he tiesivät olevansa alasti ja heidät ajettiin pois puutarhasta."

[Luku 33]

Ja sieltä menin maan ääriin ja näin siellä suuria petoja, ja jokainen oli erilainen, ja myös linnut erosivat ulkonäöltään ja kauneudessa ja äänessä, jokainen oli erilainen. Ja noista pedoista itään näin maan äären, jossa taivas lepää ja taivaan portit avautuvat. Ja näin kuinka taivaan tähdet tulivat esiin, ja laskin portit, joista ne tulivat, ja kirjoitin muistiin kaikki niiden liikkeet, jokaisesta tähdestä erikseen, niiden luvun ja nimet, kiertoradat ja sijainnit, niiden ajat ja kuukaudet, kuten pyhä enkeli Uriel, joka oli kanssani, näytti minulle. Hän näytti kaiken minulle ja kirjoitti ne minulle muistiin: myös niiden nimet hän kirjoitti minulle, ja niiden lait ja seuralaiset.

[Luku 34]

Ja sieltä minä menin kohti pohjoista maan ääriin, ja siellä minä näin suuren ja loisteliaan suunnitelman koko maan ääressä. Ja siellä minä näin taivaan kolme porttia avoinna taivaassa: jokaisesta niistä jatkoivat tuulet pohjoiseen: kun ne puhaltavat, on kylmä, halla, jää, lumi, kaste ja sade. Ja yhdestä portista puhalletaan hyvää: mutta kun puhalletaan muiden kahden portin läpi, maassa on väkivaltaa ja murhetta, ja ne puhaltavat väkivallalla.

[Luku 35]

Ja sieltä minä menin kohti länttä maan ääriin, ja näin siellä kolme taivaan porttia avoinna niin kuin olin nähnyt idässä, sama määrä portteja, ja sama tarkoitus.

[Luku 36]

Ja sieltä menin etelään maan ääriin, ja näin siellä kolme avointa taivaan porttia: ja sieltä tulevat kaste, sade ja tuuli. Ja sieltä menin itään taivaan ääriin, ja näin kolme itäistä taivaan porttia avoinna ja pienet portit niiden yläpuolella. Jokaisen näiden pienien porttien läpi kulkevat taivaan tähdet ja kiirehtivät radalleen länteen polulle, joka niille on näytetty. Ja niin usein, kun minä näin, minä aina siunasin Kunnian Herraa, ja jatkoin Kunnian Herran siunaamista, joka on tehnyt suuria ja loisteliaita ihmeitä, näyttääkseen Hänen työnsä suuruuden enkeleille ja hengille ja ihmisille, että he ylistäisivät Hänen työtään ja kaikkea Hänen luomaansa: että he näkisivät Hänen mahtavuutensa työt ja ylistäisivät Hänen kättensä töitä ja siunaisivat Häntä aina ja iankaikkisesti.

** **

Eenokin kirja osa 2 luvut 37-71 Vertaukset

https://sanastaravintoa.blogspot.com/2021/03/eenokin-kirja-osa-2-luvut-37-71.html


** **

Lisäksi erillinen kotisivuni jounin kootut löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu