tiistai 14. syyskuuta 2021

Elämän suurin investointi

Sijoitusmaailman uutisia: Mihin kannattaa sijoittaa?

Mikä on arvokkain investointi, jonka ihminen voi tehdä? Se ei ole suuren eläkkeen tavoittelu, menestystä tuova ura, omaisuuden kerääminen tai vaikkapa hieno asunto. Kuitenkaan ei ole parempaa tapaa käyttää aikaa ja lahjaksi saatuja voimavaroja kuin auttaa jotakuta pääsemään siihen pelastavaan tietoon, että ainoastaan Jeesus Kristus voi antaa todellisen elämän.

Jokainen meistä, joka on luottanut tähän elämän antajaan, Jeesukseen Kristukseen, on saanut kokea sitä seuraavan mullistavan muutoksen: Jumala on siirtänyt meidät pimeyden valtakunnasta Poikansa valtakuntaan (Kol. 1:10-13)*.

Tämän seurauksena meistä tuli väline Hänen käsissään, hyödyllinen tavoittamaan muita Kristukselle. Kun muut kääntyvät synnistä ja saavat Herran pelastuksen, heidän iankaikkinen kohtalonsa muuttuu. Samalla Saatana, kaiken pyhyyden vastustaja, saa myös tuhoisan iskun. Lopulta kaikki tämän vihollisen suunnitelmat näitä henkilöitä kohtaan epäonnistuvat. Ja kun jokainen uusi uskova alkaa elää Jumalan tahdon mukaan, ei ole mitään tietoa siitä, kuinka pitkälle Herra laajentaa valtakuntaansa heidän kauttaan.

Lisäksi aina kun kerrot jollekin Jeesuksesta, suoritat suuren tehtävän (Matt. 28: 19)*. Tämä tärkein tehtävä suoritetaan yksi henkilö kerrallaan, kun kukin tekee osansa hyvän sanoman jakamisessa.

Jumalan suunnitelma laajentaa valtakuntaansa on näin yksinkertainen - yksi henkilö kertoo toiselle Jeesuksesta. (Miksi sitten olemme tehneet sen usein niin ylivoimaisen vaikeaksi? Tätä voin kysyä ainakin itseltäni!) Voisimmeko kuvitella olevamme perillä ikuisessa elämässä ja nähdä siellä joku, jolle kerroimme Jeesuksesta? Osaksemme tuleva ilo tulee ylittämään varmasti kaikki ne vaikeudet ja vastustukset, joita saamme joskus kokea hyvän sanoman jakamisessa.

 

 

*10 Ja pukeutukaa siihen uuteen, joka on uudistettu tiedossa Luojan kaltaisuudessa.

11 Jossa ei ole juutalaista tai aramealaista, eikä ympärileikattua, tai ympärileikkaamatonta, eikä kreikkalaista, tai barbaaria, eikä palvelijaa tai vapaata, vaan kaikki ja jokaisessa on hän, Messias


12 Sen tähden, pukekaa yllenne, niin kuin Jumalan valitut, pyhät ja rakkaat, armo ja myötätunto ja ystävällisyys, ja ajatusten nöyryys, ja levollisuus, ja hengen pitkämielisyys.

13 Ja kestäkää toinen toistanne, ja antakaa anteeksi toinen toisellenne, ja jos joku on vihastunut lähimmäiselleen, samoin kuin Messias päästi teidät vapaaksi, samoin te myös vapauttakaa. (Kol.3:10-13 aramean käännös)

 

*18 Ja Jeshua tuli puhumaan heidän kanssaan, ja hän sanoi heille, ”minulle on annettu kaikki käskyvalta taivaissa ja maan päällä, ja samoin kuin minun isäni lähetti minut, minä lähetän teidät.” (Maqtt.28:19 aramea)



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu